LTA:n aluekeskuspalkkahaku vuodelle 2026
29.4.2025 12:00
LÄNTINEN TANSSIN ALUEKESKUS AVAA ALUEKESKUSPALKKAHAUN VUODELLE 2026
HAKUAIKA ON 29.4.-29.5.2025.
Aluekeskuspalkkaa voi hakea vapaan kentän tanssitaiteilijat taiteelliseen työskentelyyn Läntinen tanssin aluekeskuksen toiminta-alueella Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Aluekeskuspalkan myöntäminen edellyttää, että työ tulee näkyväksi aluekeskuksen toimintana ja työskentely on teosten tai projektien elinkaarta pidentävää.
Työskentely voi olla teoskeskeistä, work in progress -työskentelyä, taiteellista hanke- tai projektitoimintaa tai jotakin muuta, mikä tukee hakijan taiteellisen työn kehittymistä. Työskentelyyn kuuluu yksi aluekeskustyöpäivä sekä jonkinlainen taiteellinen ulostulo, demo tai avoin harjoitus tai tilaisuus. Lisäksi työskentelyllä on jokin suhde alueen yleisöön ja mahdollisesti taiteilijoihin.
Läntinen tanssin aluekeskus toimii tukijana ja taiteellisen työskentelyn mahdollistajana ja edistäjänä. LTA:n jäsenyys luetaan eduksi. Aluekeskuksen henkilökunta tukee ja sparraa kaikkia projekteja niiden eri vaiheissaan.
Palkkaa voi saada 1-3 kk/henkilö/vuosi ja kyseessä on henkilökohtainen kuukausipalkkasuhde. Tämä tarkoittaa esimerkiksi, että yhden kuukauden työ tehdään yhden kalenterikuukauden aikana. Palkkaa voi hakea taiteilija tai työryhmä. Haettaessa projektin omarahoitusosuus katsotaan eduksi, mutta sitä ei edellytetä. Projektien loppuvaiheen ja vierailuiden toteutukseen voi hakea erillistä pientä tuotantotukea, mikäli aluekeskuspalkka ei sovellu oman projektin toteutusmuotoon.
Päätösprosessi
Päätökset aluekeskuspalkoista tekee LTA:n hallitus syksyllä 2025. Hallitus hyödyntää työssään asiantuntijaryhmää, joka laatii ehdotuksen LTA:n hallitukselle aluekeskuspalkan saajista. Asiantuntijaryhmä koostuu ulkopuolisista asiantuntijoista ja LTA:n hallituksen jäsenestä.
LTA:n asiantuntijaryhmä kutsuu hakijoita haastatteluun anonyymien hakemusten perusteella. Haastattelut järjestetään elokuun alussa ja haastattelukutsut lähetetään kesäkuussa. Keskusteluiden, kohtaamisen ja esittelyn pohjalta asiantuntijaryhmä tekee ehdotuksen LTA:n hallitukselle tuettavista taiteilijoista vuodelle 2026.
Niille, jotka eivät saa kutsua haastatteluun järjestetään sparrausryhmätapaaminen. Ryhmässä pohditaan oman työskentelyn kirkastamista ja tuetaan taiteilijan työskentelyä edelleen.
LTAn toiminnasta 2026
Läntinen tanssin aluekeskuksen vuoden 2026 strateginen teema on resilienssistä ennakointiin. LTA priorisoi työskentelyn alueellista vaikuttavuutta ja jatkuvuutta.
Yksinyrittäjät voivat myös hakea aluekeskuspalkkaa omiin projekteihinsa.
Hakemukset tulee toimittaa 29.5.2025 klo 16:00 mennessä.
Myöhästyneitä tai puutteellisia hakemuksia ei oteta huomioon.
Ole ajoissa yhteydessä, mikäli et saa tekniikkaa toimimaan ja huolehdi ajoissa liitteet sellaiseen muotoon (.pdf), että saat liitettyä ne oheiseen hakulomakkeeseen.
Täytä lomake alla olevasta napista. Huomaa, että lomake tulee täyttää 60 minuutissa, tämän jälkeen sivu sulkeutuu. Lähetettyäsi hakemuksen onnistuneesti, saat sähköpostiisi vahvistusviestin, josta voit tarvittaessa hakuajan puitteissa korjata hakemustasi muokkaa -toiminnolla.
Liitteeksi liitetään:
1. työsuunnitelma, jossa kuvataan työskentelyn taiteellinen sisältö (.pdf). Käsittele työsuunnitelmasi anonyymiksi siten, ettei suunnitelmassa mainita henkilöiden nimiä, ikää tai sukupuolta. Keskity kuvailemaan työn sisältöä, ideaa ja taiteellista ajatteluasi sen takana. Jätä mainitsematta myös muut taiteilijat ja tunnistettavat teokset nimeltä.
Taiteilijat voit esitellä erikseen mini-CV:ssä.
2. budjetti (pdf)
3. hakijan tai työryhmän jäsenten mini-cv:t (.pdf)
Päätökset tehdään aluksi ehdollisina.
Vuoden 2026 lopulliset päätökset tehdään vuoden 2026 rahoitustilanteen varmistuttua.
Lisätietoja:
info@l-tanssi.fi