Tapahtuman oletuskuva

26.4.2023 13:00

Webinaari, lisätiedot tulee ilmoittautuneille lähempänä tapahtumaa

Industry Insider: Attention Economy - Suomessa käytetään 400 miljoonaa vuodessa mainontaan jota kukaan ei huomaa.

Kuinka suunnittelen brändini markkinoinnin, siten että markkinointirahaa ei polteta huomaamattani nuotiossa?

Maailman muuttuessa pitää myös yritysten ja niiden markkinoinnin tekemisen uudistua. Miten muuttuva maailma pitää kohdata ja miten markkinointijohto voi valjastaa muutoksen liiketoiminnan kasvun ajuriksi? 

Aiheena on mainonnan huomaamisen kasvanut merkitys, ja siihen pureutunut tuore Attention Economy -tutkimus, jonka on teettänyt markkinoinnin konsultointi- ja toimistoverkosto dentsu.

Silmänliiketeknologiaan pohjautuvan Attention Economy -tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää, millainen mainonta huomataan, ja erityisesti, miten aktiivinen huomaaminen vaikuttaa mainonnan tehoon ja vaikuttavuuteen. Globaalin tutkimuksen löydökset ovat puhuttaneet koko markkinointialaa tänä vuonna. Webinaarissa esittelemme Attention Economy -tutkimuksen keskeiset löydökset ja kerromme, miten tuoda ne osaksi markkinointiviestinnän suunnittelua.

Tapahtuma toteutetaan webinaarina ja on tarjolla sekä IAB Finlandin jäsenille sekä ei-jäsenille.

Webinaari-infoa:

  • Webinaari on kaikille maksuton
  • Tilaisuus on vuorovaikutteinen - osallistujilla on mahdollisuus esittää puhujille kysymyksiä
  • Tilaisuus tallennetaan myöhemmin katsottavaksi

Ohjelma

  • Mainonta on rikki. Mainonnan muistaminen ja vaikuttavuus ovat laskussa.
  • Huomaaminen (attention), mitä olemme oppineet tähän mennessä.
  • Mistä huomaaminen (attention) muodostuu?
  • Kuinka varmistan, että mainontani huomataan? 

 

Yhteistyössä:

dentsu-logo_black.png (2 KB)

 

 

Tilaisuuden hosti

pasi_pienempi.jpg (154 KB)  

Pasi Raassina / IAB Finland
Toiminnanjohtaja

Pasi on vetänyt IAB Finlandia jo muutaman vuoden rautaisella, mutta rennolla otteella.

 

Puhujat

juhahalmesvaara_taustalla.png (284 KB)

Juha Halmesvaara / dentsu

Juhalla on yli 15 vuoden kokemus markkinoinnista ja markkinointiviestinnästä sekä median että toimiston puolelta. Matkan varrelle on mahtunut niin bannerikaupustelua, digistrategiaa kuin IAB:n hallitusvastuuta. Viimeiset 5 vuotta dentsulla ovat kuluneet kokonaisvaltaisen markkinointi- ja mediastrategian parissa. Nykyisessä roolissaan Juha vastaa tiimeineen dentsun Suomen strategia- ja tutkimusliiketoiminnasta.

 

kuva_jaakko_lovio.jpg (82 KB) Jaakko Lovio / dentsu

Jaakko Lovio toimii dentsulla digijohtajana ja vetää dentsun digistrategitiimiä. Jaakolla on laaja kokemus markkinoinnista ja etenkin verkkokaupan ja tuloksellisen markkinoinnin strategioista ja keinoista. Ennen dentsua Jaakko on toiminut verkkokauppapäällikön ja markkinointipäällikön rooleissa.

dina_abdelhamid_nelioCC88.png (4.39 MB)

Dina Abdel-Hamid / dentsu

Dina vastaa dentsun ohjelmallisesta ostamisesta ja toimii tiimivetäjänä dentsun digispesialistitiimissä. Hänellä on laaja-alainen kokemus digitaalisen mainonnan keinovalikon kokonaisvaltaisesta hyödyntämisestä läpi toimialojen sekä vahva tausta digitaalisen mainonnan operatiivisesta kehittämisestä ja eri ostoalustojen hyödyntämisestä.

   

 

Tapahtuma on päättynyt.

Ajankohta

Alkaa:  

26.4.2023 13:00

Päättyy:  

26.4.2023 14:15

Lisää tapahtuma kalenteriisi

Tapahtumapaikka

Webinaari, lisätiedot tulee ilmoittautuneille lähempänä tapahtumaa


Järjestäjä