Kuvaus
Liiketoimintakaupassa eli substanssikaupassa on kyse toimivan liiketoiminnan tai sen osan kaupasta. Toisin kuin yhtiön kaupassa, liiketoimintakaupassa myyjänä on yhtiö eikä sen omistajat. Kaupan kohteena olevaan liiketoimintaan voi kuulua esimerkiksi irtainta ja kiinteää omaisuutta, goodwill-arvoa ja osaamista.
Onnistunut liiketoimintakauppa palvelee sekä myyjää että ostajaa. Liiketoimintakaupoissa on kuitenkin vältettävä sudenkuopat, jottei kauppa osoittaudu myöhemmin rasitteeksi. Sekä ostajan että myyjän onkin hyvä tuntea liiketoimintakaupan perusteet sekä tärkeät käytännön riskit.
Kuinka määritän liiketoimintakaupassa kaupan kohteen riittävän tarkasti? Siirtyvätkö liiketoimintaan liittyvät sopimukset, vastuut ja velat liiketoiminnan mukana? Mitä on huomioitava liiketoiminnan due diligence -tarkastuksessa? Esimerkiksi näihin kysymyksiin vastaamme tässä koulutuksessa, joka tarjoaa osallistujalle käytännönläheisen katsauksen liiketoimintakaupan toteuttamiseen ja siihen liittyviin sudenkuoppiin. Koulutuksemme on hyvä valinta, jos tahdot onnistua liiketoimintakauppojen osapuolena tai kaipaat muuten tietoa liiketoimintakaupoista.
__
Webinaari: Liiketoimintakauppa, PDF
Ohjelma klo 9.00 - 12.00 + / - 15 min.
Koulutuksen aihealueet:
- Liiketoimintakaupan oikeudellinen luonne
- Näkökulmia liiketoimintakauppaan
- Varallisuusoikeudellinen
- Varsinainen kaupanteko ja sen ehdot
- Sopimusten ja velkojen siirtyminen
- Työoikeudellinen
- Milloin kyseessä on liikkeenluovutus?
- Kilpailuoikeudellinen
- Ympäristöoikeudellinen
- Vastuu ympäristövahingoista
- Kannattaako tehdä liiketoimintakauppa vai myydä yritys?
__