Järki ja tunteet työssä – Arvosta aivojasi ja kehitä myötätuntoa
Mitä tapahtuisi, jos tekisimme töitä huomioiden aivomme paremmin ja olisimme myötätuntoisempia itseämme ja muita kohtaan? Vaativa työ edellyttää sekä järjen että tunteiden ulottuvuuksien syvempää ymmärtämistä ja hyödyntämistä. Tässä työn kehittämiseen tähtäävässä koulutuksessa yhdistyvät aivotutkimuksen tuoreimmat löydökset sekä vuorovaikutus- ja myötätuntotaidoista viimeisinä vuosina tehdyt oivallukset, jotka tukevat yksilön, esihenkilön ja koko työyhteisön hyvinvointia.
Koulutuksessa tarkastellaan ihmistä kokonaisvaltaisesti sekä kognition, ajattelun, fysiologisten tilojen että tunnetilojen tutkimuksen kautta – tavoitteena hyvinvoiva yksilö työyhteisössä, joka tukee ja vahvistaa jokaisen työntekijän mahdollisuutta kasvaa työssään.
Saat arkeesi tasapainottavia työkaluja muun muassa taukotarjottimeen, U-käyrään ja tekijäkolmioon tutustumalla. Lisäksi tutustut myötätunnon, myötäinnon ja itsemyötätunnon synergiaan ja sen tutkittuihin hyvinvointivaikutuksiin yksilölle ja koko työyhteisölle.
Tämä koulutus sopii niin uransa alussa oleville kuin kokeneillekin asianajajille sekä muille asianajotoimistossa työskenteleville ja esihenkilötehtävissä toimiville.
Kouluttajina toimivat professori, aivotutkija Minna Huotilainen, Musiikin, mielen, kehon ja aivojen tutkimuksen huippuyksiköstä Helsingin yliopistosta ja professori Anne Birgitta Pessi, joka johtaa parhaillaan mm. Suomen Akatemian rahoittamaa tutkimushanketta turvallisuudentunteesta yhteisöissä.
Koulutus maksetaan heti oston yhteydessä verkossa. Maksettuasi koulutuksen verkossa saat vahvistusviestissä ohjeet verkkokoulutukseen siirtymisestä. Mikäli et ole aiemmin hyödyntänyt verkkokoulutuksiamme, luo järjestelmä sinulle uudet tunnukset ja saat siitä tiedon oston tai ilmoittautumisen yhteydessä käyttämääsi sähköpostiin. Tarkista myös roskaposti. Voit tarvittaessa uusia salasanasi Asianajaja-akatemian verkkokoulutusympäristöön sen kirjautumissivulla.
Koulutus on hankittavissa 15.12.2026 mennessä ja materiaalit käytettävissä 31.12.2026 saakka.
Koulutus perustuu 20.5.2025 toteutettuun koulutustilaisuuteen.
Hinta ja peruutusehdot
240 euroa
Koulutus on vain jäsenillemme sekä asianajotoimistojen ja Oikeuspalveluviraston henkilökunnalle. Verkkokoulutuksen peruutusehtojen mukaisesti koulutusta ei voi perua eikä maksua palauteta.
Kouluttautumisvelvoite
2 tuntia 45 minuuttia
Asianajajan tulee kirjata verkkokoulutuksesta kertyvät kouluttautumisvelvoitteen tunnit siihen ajankohtaan, jolloin verkkokoulutus on käyty. Verkkokoulutuksen kouluttautumisvelvoite voidaan lukea kuitenkin vain sille vuodelle, jona verkkokoulutus on ostettu tai jona maksuttomiin koulutuksiin on ilmoittauduttu.
Järjestäjä
Suomen Asianajajat
Sijainti
Verkossa
Ilmoittautuminen
Viimeistään 15.12.2026
Täytäthän kaikki tiedot huolellisesti. Mikäli et saa vahvistusviestiä, ole yhteydessä sähköpostitse koulutus@asianajajat.fi.
Jäsentietojasi ei päivitetä ilmoittautuessa annettujen tietojen perusteella. Voit jäsenenä päivittää yhteystietosi suoraan Asiointipalvelu ASSIssa tai osoitteella jasenasiat@asianajajat.fi. Jos et ole jäsen ja ilmoittaudut ensimmäisen kerran tilaisuuteen, lisätään tietosi Suomen Asianajajien asiakasrekisteriin.
Tervetuloa oppimaan verkossa!