Syyslomaviikon Kolot ja kolkat -kierrokset tiistaina 15.10.2024
15.10.2024 10:30
Hämeen linna
Hämeen linnassa järjestetään syyslomaviikolla tiistaina 15.10. ja torstaina 17.10. Kolot ja kolkat -kierroksia! Kumpanakin päivänä järjestetään kolme kierrosta, klo 10.30, klo 12.30 ja klo 14.30. Kierrokselle pääsee osallistumaan normaalien pääsylippujen hinnalla. Varaa paikkasi hyvissä ajoin varmistaaksesi pääsyn kierrokselle, yksi henkilö voi varata enintään neljä lippua kierrokselle. Liput maksetaan varausta vastaan linnan museokaupassa, kierroksille pääsee osallistumaan linnan normaaleilla pääsymaksuilla. Olethan hyvissä ajoin ennen kierroksen alkua lunastamassa lippusi, kierrokset lähtevät ilmoitettuina aikoina eikä niihin voi liittyä myöhässä.
Linnan kolot ja kolkat on kierros, joka johdattaa vieraat linnan suljettuihin osiin. Kierros aloitetaan linnan pihalta, mistä kuljetaan suljettuja reittejä pitkin aina pohjoisen tornin huipulle asti. Nämä paikat ovat tuttuja ainoastaan linnan henkilökunnalle. Kolot ja kolkat -kierros ei sovellu ihmisille, joilla on ahtaanpaikankammo. Lisäksi kierros vaatii hyvää liikuntakykyä ja mukavia kävelykenkiä. Suositusikä kuudesta ikävuodesta ylöspäin.
Mikäli joudut perumaan varauksesi, lähetä asiasta sähköpostia hameenlinna@kansallismuseo.fi.
Tervetuloa!