Torstaina 7.9. klo 13-15 meillä on mahdollisuus tutustua allianssimallilla rakennettavan Laakson yhteissairaalan johtamiseen. Paikkana on hankkeen uusi big-room, johon muutto tapahtuu heinä-elokuussa. Big-room sijaitsee Laakson sairaala-alueen lähiympäristössä ja tarkentuu kesällä. Ilmoitamme kokoontumispaikan, kun big-roomin sijaintipaikka on selvillä. Tilaisuuden vetäjinä toimivat tilaajan rakennuttamisjohtaja Maarit Vilander, allianssin projektipäällikkö Ossi Inkilä ja asiantuntija Miika Ronkainen.
Hanke-esittelyn jälkeen meille annetaan lyhyt katsaus allianssin periaatteista ja toimintatavoista sekä, miten hanketta kokonaisuutena allianssissa johdetaan ja miten integraatiota laajennetaan koskemaan alaurakoita, erikoissuunnittelijoita ja materiaalitoimittajia. Tilaisuuden päätavoite on saada selkoa miljardihankkeen johtamisesta reaaliaikaisen tilannekuvan avulla. Tätä varten meille esitellään, miten tiedolla johdetaan ja miten tiedoista saadaan aikaan hanketta koskeva tilakuvaympäristö. Hanke on juuri siirtymässä ns. kehitysvaiheesta toteutusvaiheeseen. Tilaisuudessa saamme myös kuulla, miten Laakson yhteissairaala-hankkeen suunnittelua ja rakentamista toteutetaan virtautetusti eli tahtituotantona, ja miten ne kytkeytyvät tilannekuvalla johtamiseen. Tilaisuus on maksuton ja sisältää kahvitarjoilun. Osallistujamäärä enintään 40.
Ilmoittautuminen viimeistään 1.9. tapahtumasivuille.
Tapahtumavastaava Olli-Pekka Poutanen, 050 3667414
Tapahtumaan osallistujat (29)
Petri Janhunen | |
Markku Mäkinen | |
Olli Pekka Poutanen | |
Pertti Sandberg | |
Laila Hosia | |
Arja Malmström | |
Erkki Kivistö | |
Juhani Katko | |
Veikko Heino | |
Maija Krankka | |
Juha Krankka | |
Pirkko Kinnunen | |
Tuire Kujala | |
Antti Huovila | |
Sauli Maanpää | |
Maritta Maanpää | |
Raimo Suomio | |
Esko Komonen | |
Leena Saviranta | |
Ilkka Niemi | |
Antti Piirainen | |
Erkki Hylkilä | |
Lauri Palojärvi | |
Teppo Salmikivi | |
Martti Matsinen | |
Eero Erkiö | |
Kari Kuronen | |
Eija Kivilaakso |
1 osallistuja ei ole sallinut nimensä näyttämistä listalla.