Kuulolähipalvelu - peruskurssin 2. osa

KUULOLÄHIPALVELUKOULUTUS

 

Kuulolähipalvelu on yhdistysten järjestämää, vapaaehtoisvoimin toteutettavaa ohjausta ja neuvontaa. Kuulolähipalvelutoimijat tukevat kuulokojeen ja apuvälineiden käytössä sekä neuvovat kuulonkuntoutukseen liittyvissä kysymyksissä.

Kuuloliiton valtakunnallinen kuulolähipalvelukoulutus on kokonaisuus, joka sisältää peruskurssin 1. ja 2. osat sekä ennakkotehtäviä. Kurssilaiset sitoutuvat osallistumaan molemmille kursseille.

Kuulolähipalvelu - peruskurssin 2. osa


Peruskurssin 2. osan tavoitteena on valmentaa vapaaehtoisia neuvomaan ja ohjaamaan asiakkaita ja heidän läheisiään. Samalla perehdytään vuorovaikutukseen ja kuulovammaisen asiakkaan kohtaamiseen. Koulutuksessa perehdytään KLP- toiminnan suunnitteluun ja järjestämiseen, sekä pohditaan vapaaehtoisen rooleja, vastuita, velvollisuuksia ja voimavaroja.

 

Osallistumismaksu:

60 €/henkilö, sisältää koulutuksen, ohjelman mukaiset ruokailut ja majoituksen. Matkat korvataan 30 euroa ylittävältä osalta julkisten kulkuneuvojen mukaan. Ilman majoitusta osallistujamaksu on 20 euroa /henkilö.

Koulutukseen osallistumisesta sovitaan oman kuuloyhdistyksen kanssa.


Lisätiedot ja ilmoittautumiset:

Ilmoittautuminen on auki 8.–25.1.2019 ja ilmoittautuminen tapahtuu ensisijaisesti Kilta -järjestelmän kautta http://kilta.kuuloliitto.fi/kotisivut/

Kuntoutussihteeri Margit Hassinen margit.hassinen@kuuloliitto.fi
p. 0400 802 669

Koulutus järjestetään Opintokeskus Siviksen tuella.

Ajankohta

Alkaa:
21.9.2019 10:00
Päättyy:
22.9.2019 15:00

Lisää tapahtuma kalenteriisi

Tapahtumapaikka


Tampere

Eventilla

Powered by Eventilla.