Tervetuloa keskiviikkona 18.9. klo 8.00-9.00 järjestettävään RILin tietoiskuun Algoritmien avulla energiatehokkuutta ja pienempiä liittymätehoja rakennuksiin.
Aamun aiheesta meille tulee kertomaan Juha Pölönen Etelä-Savon Energia Oy:stä. Pölönen avaa aihetta aamussa myös kahden uuden työkalun, E-kartoituksen ja Foremica-energiahallintajärjestelmän kautta. Näistä työkaluista lisätietoja alla:
E-kartoitus
Oli kyseessä sähköiseen liikenteeseen varautuminen, lämmitystolppien uusinta tai taloyhtiön infran tarkempi tarkastelu, on parempi ensin tutkia kuin hutkia.
E-kartoitus on ESEn asiantuntijapalvelu taloyhtiöille ja isoille kiinteistöille helpottamaan esim. sähköiseen liikenteeseen siirtymistä. Paikallisen energiayhtiön asiantuntijoiden puolueeton raportti kiinteistön sähköverkon kunnosta auttaa tekemään taloudellisesti järkevät ja yhteisöllisesti tasavertaiset päätökset esim. taloyhtiössä. E-kartoitus taipuu myös esim. maatilojen tai liikekiinteistöjen tarpeisiin.
Foremica- energianhallintajärjestelmä
Energianhallintaa tekoälyn ja koneoppivan analytiikan avulla B2C-ja B2B-asiakkaille. Järjestelmässä on jo valmius reservimarkkinoille ja se on liitettävissä 3. osapuolien järjestelmiin.
Foremica on kehitetty vastaamaan nykyisiin ja tuleviin energia-alan haasteisiin. Irti internetistä oleva tietoturvallinen tuotantoverkko on räätälöitävissä asiakkaan tarpeiden mukaan.
Pörssisähkön hintaa ja sääennustetta tarkkaileva Foremica ohjaa kiinteistön sähkön kuormaa aina asiakkaalle edullisimman valinnan mukaan.
Tämä RILin tietoisku järjestetään etänä, eli pääset osallistumaan tilaisuuteen helposti oman koti- tai työtietokoneesi välityksellä! Ilmoittautumisen jälkeen saat sähköpostiisi Microsoft Teams -kokouslinkin, jonka kautta pääset seuraamaan esityksiä.