Kaupan alan Tradenomit ry sääntömääräinen vuosikokous

23.3.2021 17:15

Virtuaalinen tilaisuus

Tervetuloa Kaupan alan tradenomien vuosikokoukseen!

Vuosikokous järjestetään tänä vuonna poikkeuksellisesti koronaviruspandemian aikaisen poikkeuslain sallimana etäkokouksena ensimmäistä kertaa.

Valitsemme vuosikokouksessa mm. yhdistykselle hallituksen vuodelle 2021. Yhdistyksen hallitus koostuu puheenjohtajasta, rahastonhoitajasta sekä 1-6 hallituksen jäsenestä. Tule mukaan Tradenomiaktiivien suureen joukkoon tekemään juuri sellaista toimintaa, kuin sinä haluat.

Kokous järjestetään Google Meets -kokouksena. Saat linkin sekä ohjeita vahvistusviestin mukana sähköpostiisi. Kokoukseen osallistuaksesi tarvitset mikrofonin ja kuulokkeet. Muistathan pitää mikrofonisi hiljennettynä silloin, kun jollakin muulla on puheenvuoro. Puheenvuoroja jakaa kokouksen puheenjohtaja. Varmistathan myös, että muiden osallistujien puhe ei kierrä mikrofonisi kautta mikäli käytät kaiuttimia kuulokkeiden sijaan. Mikäli aiot asettua ehdolle hallitukseen, niin myös videovalmius olisi suotavaa, jotta ehdokkaat voivat esittäytyä vuosikokoukselle.

Tarkista jäsenyytesi!

Vain jäsenet ovat äänioikeutettuja vuosikokouksessa. Mikäli työskentelet kaupan, vähittäiskaupa tai tukku alan yrityksissä, mutta et ole vielä Kaupan alan tradenomien jäsen, voit liittyä jäseneksi helposti laittamalla sähköpostia joonas.kopra@tradenomi.fi tai aktivoimalla jäsenyyden sähköisessä asiointipalvelussa "Yhdistysjäsenyydet"-kohdasta (jäsenyys on maksuton).

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Ilmoittaudu mukaan myös ennen vuosikokousta järjestettävään komediaosuuteen!

Lisätietoja kokouksesta tai Kaupan alan tradenomien toiminnasta saat lähettämällä sähköpostia osoitteeseen: joonas.kopra@tradenomi.fi.

Valitse haluamasi ilmoittautumisvaihtoehto
Ilmoittautuminen
Myynti päättyy
Määrä

Myynti päättyy 23.3.2021 16:45

Määrä:


Ajankohta

Alkaa:  

23.3.2021 17:15

Päättyy:  

23.3.2021 18:30

Lisää tapahtuma kalenteriisi

Tapahtumapaikka

Virtuaalinen tilaisuus


Lisätiedot

joonas.kopra@tradenomi.fi