Pako linnasta® -perhetapahtuma

17.10.2020 10:00

Hämeen linna

HUOM! Kehittyvästä koronatilanteesta johtuen olemme päättäneet peruuttaa tapahtuman.

 

Pako linnasta® -perhetapahtuma järjestetään lauantaina 17.10. klo 10-16. Poikkeuksellisesti pakotapahtuma järjestetään koronavirustilanteen vuoksi ulkotiloissa ja turvaväleihin sekä hygieniaan tullaan kiinnittämään erityistä huomiota.

Kokoa oma seikkailutiimisi max 4 hlö ja lähde kokeilemaan onnistutteko ratkaisemaan arvoituksen ja pakenemaan linnasta. Suositusikäraja on 7-12v. Jokaisessa tiimissä tulee olla vähintään 1 aikuinen mukana. Huom. Tapahtuma ei ole kilpailu. Tehtävät on suunnattu ala-asteikäisille. Lukutaito on tarpeen ja seikkailutiimin mukana kulkevan aikuisen apuakin saatetaan paikoin tarvita. Matkan varrella eteen tulevissa toiminnallisissa tehtävissä ja arvoituksissa korostuvat hauskuus, yhdessä tekeminen, päättelykyky ja pienten seikkailijoiden ongelmanratkaisutaidot. Tervetuloa mukaan!

Pako Linnasta® -tapahtumat ovat vauhdikkaita ja toiminnallisia hyvän mielen tapahtumia, joissa tavoitteena on ratkaista arvoituksellisten tehtävien avulla oikea pakoreitti historiallisesta linnasta. Perhetapahtuma on tarkoitettu nimenomaan perheille, joissa on 7-12 vuotiaita lapsia.

Tapahtumaan voi osallistua lauantaina 17.10.2020 klo 10.00-16.00 välisenä aikana. Aloitusaika kirjataan lähdössä seikkailijoiden mukana kulkevaan tiimikorttiin. Tiimikortin sekä kirjallisen materiaalin saa linnan lipunmyynnistä. Aikaa seikkailun onnistuneeseen suorittamiseen on 1,5 tuntia. Linna suljetaan klo 17.00. Viimeiset lähdöt klo 15.00.

Koronavirustilanteesta johtuen kaikki pakotapahtumat tehtävärastit ovat ulkotiloissa ja tapahtuman toteutuksessa noudatetaan THL:n ja Kanta-Hämeen keskussairaalan suosituksia. Seuraamme aktiivisesti viranomaismääräyksiä ja ilmoitamme kaikille ilmoittautuneilla, jos tapahtuma joudutaan perumaan.

Tapahtuman tuottajina Fenix Ohjelmapalvelut Oy ja Kansallismuseo. Yhteistyössä mukana HAMK.

Tapahtuma on maksullinen.
Hinnat:
lapset 7-12 v. 15,00 €/hlö aikuinen 10,00 €/hlö

Tapahtumaan ei pääsyä Museokortilla tai aluelipulla.
Hinnat sisältävät linnan pääsymaksun sekä kirjallisen materiaalin ja diplomin.

Tervetuloa kokeilemaan pakoa historiallisesta Hämeen linnasta!

Varmista seikkailutiimin osallistuminen tapahtumaan ilmoittautumalla etukäteen. Tapahtumat ovat olleet kerta toisensa jälkeen loppuunmyytyjä.

Ilmoittautuminen on päättynyt.

Paikkoja jäljellä


Tapahtumaan on jäljellä 0 paikkaa.

Ajankohta

Alkaa:  

17.10.2020 10:00

Päättyy:  

17.10.2020 16:30

Lisää tapahtuma kalenteriisi

Tapahtumapaikka

Hämeen linna

Kustaa III:n katu 6
13100 Hämeenlinna

Tarkempi kartta ja ajo-ohjeet

Lisätiedot

Hämeen linna

0295336154

joni.karjalainen@kansallismuseo.fi