Tapahtuman oletuskuva

Kansainvälisen arvonlisäverotuksen tehopäivä

26.3.2019 09:00

Kansainvälisen arvonlisäverotuksen tehopäivä

26.3.2019 AnnaK, Annankatu 24, Helsinki

Päivän aikana käydään läpi EU:n sisäisen ja EU:n ulkopuolisen tavara- ja palvelukaupan arvonlisäverokysymyksiä niin myyjän kuin ostajan kannalta.

Koulutuksessa käsitellään myös ajankohtaista oikeuskäytäntöä (EU-tuomioistuin, KHO).

OHJELMA

EU:n kaupan pelisäännöt arvonlisäverotuksessa

  • Milloin tavaran myynti EU:ssa voi olla veroton – miten dokumentoidaan/raportoidaan?
  • Mikä merkitys asiakkaan statuksella tai sillä, missä tavara fyysisesti sijaitsee?
  • Tavaroiden hankinnat Suomeen muualta EU:sta – oikea raportointi
    • Entä, jos tavara kuljetetaan ostoon liittyen toiseen EU-maahan?
  • Erityiskysymyksiä ja riskitilanteita, mm:
    • Kolmikantakauppa
    • Ketjukauppa, tavarat ja laskut eri reittiä
    • Asennustoimitukset
    • Rekisteröitymisvelvoite toisessa EU-maassa
    • Tavaroiden varastointitilanteet, mm. call off- varasto
    • Oman tavaran siirrot toisiin maihin
  • EU-kaupan alv-säännöt murrosvaiheessa – katsaus EU:n komission suunnitelmiin ja tuleviin lakimuutoksiin
  • Palveluiden myynti ja osto EU-alueella
    • Yleissäännön alaiset palvelut vs. "poikkeukset" – mikä merkitys?
      mm. kiinteistöön liittyvät palvelut
    • Käännetty verovelvollisuus ostoissa ja myynneissä
    • Ulkomaalaisen rekisteröintivelvoite Suomessa
  • ALV:n kiinteä toimipaikka – milloin voi muodostua ja mikä merkitys sillä on?
  • Ajankohtaista oikeuskäytäntöä EU-kaupasta, mm. EU-tuomioistuin, KHO 

EU:n ulkopuolinen tavara- ja palvelukauppa, mm. tavaran vienti- ja tuonti

  • Onko tavaran vientimyynti aina veroton?
    • mm. miten vientimyynti on dokumentoitava
  • Mitä huomioitava tavaroiden maahantuonnissa?
    • Maahantuonnin veron määräytyminen ja sen vähennysoikeus
    • Maahantuonnin raportoiminen verohallinnolle tai tulliviranomaisille
  • Vienti- ja tuonti- sekä muut tavaroiden vientiin liittyvät palvelut
  • Esimerkkejä muista vientiin rinnastettavista tilanteista, mm. laiva-, lentokonetoimitukset
  • Verovaraston / Tullivarastoinnin merkitys arvonlisäverotukseen
  • Ajankohtaista oikeuskäytäntöä, KHO, EU-tuomioistuin 

Kysymys- ja vastausklinikka

LUENNOITSIJA

Veroasiantuntija Eija Tannila, EY

AIKATAULU

Aamukahvi klo 8.45, kurssi alkaa klo 9.00. Lounas on klo 11.30 ja iltapäiväkahvi klo 13.15, kysymys- ja vastausklinikka noin klo 14.30 alkaen. Koulutus päättyy viimeistään klo 15.00.

HINTA

Veronmaksajien jäsenille 420 € + alv, muille 480 € + alv

Tapahtuma on päättynyt.

Ajankohta

Alkaa:  

26.3.2019 09:00

Päättyy:  

26.3.2019 16:00

Lisää tapahtuma kalenteriisi

tannila-eija_ernst-young_naytto.jpg (77 KB)
HM Eija Tannila toimii EY:llä arvonlisäveroasiantuntijana. Hänellä on yli 20 vuoden kokemus välillisestä verotuksesta niin kotimaisista kuin kansainvälisistä asioista, pankki- ja vakuutustoimialasta, yritysjärjestelyistä sekä kiinteistöistä ja rakentamisesta. Urallaan Tannila on toiminut myös Verohallinnossa, josta noin 6 vuotta Konserniverokeskuksessa.