Tapahtuman oletuskuva

Urapalveluwebinaari: Etätyön parhaat käytännöt

2.6.2021 18:00

webinaari

Etätyö, joustava työ, liikkuva työ, paikkariippumaton työ - toimintamallilla on monta nimeä ja se on tehnyt vahvaa esiinmarssia muuttuvassa työelämässä jo pitkään. Mikään ei kuitenkaan ole aktivoinut sen yleistymistä yhtä voimakkaasti kuin globaali pandemia Covid19. Keväällä 2020 uutisoitiin, että yli miljooa suomalaista siirtyi etätöihin koronavirustilanteen vuoksi. Noin puolet vastaajista kertoi myös sekä haluavansa, että pystyvänsä jatkamaan etätyöskentelyä kokonaan tai osittain myös jatkossa. Osalle yrityksistä ja työntekijöistä paikkariippumaton työ on ollut mahdollista ja käytössä jo pitkään, mutta tässä mittakaavassa sen hyödyntäminen on asettanut niin työntekijät kuin yrityksetkin uuteen tilanteeseen. Useat lähteet uskovat etätyön tulleen jäädäkseen ja tulevaisuudessa paikkariippumaton työ saatetaankin nähdä, erityisesti tietotyöntekijöillä, enemmänkin itsestään selvyytenä kuin “työsuhde-etuna”. Tässä webinaarissa keskustelemme siitä, mistä elementeistä koostuu sujuva etätyöarki ja millaisia keinoja yritykset ovat ottaneet käyttöön etätyön tukemisessa. Lisäksi pohditaan mitä mahdolliset sudenkuopat ovat ja miten niitä voidaan välttää.

Tämä webinaari sopii sinulle jos:

  • Toimit esimiehenä / johtajana etätyötä tekeville tiimille
  • Toimit tiimissä, jossa tehdään osittain etätyötä ja pohdit miten tehdä tiimityöstä sujuvampaa
  • Teet (osittain) etätöitä ja kaipaat käytännön vinkkejä oman sujuvamman etätyöarjen tueksi
  • Toimit työntekijäkokemuksen parissa ja mietit miten parantaa sitä etätyöaikana

 

Ilmoittaudu Urapalvelut-sivuston kautta

Ajankohta

Alkaa:  

2.6.2021 18:00

Päättyy:  

2.6.2021 19:00

Lisää tapahtuma kalenteriisi

Tapahtumapaikka

webinaari