Webinaari: Sidosyksikköhankinnat, 27.1.2022 klo 9:30-11:30

Sidosyksiköt eli in-house yhtiöt ja niiltä tehtävät hankinnat ovat yleistyneet. Usein luullaan, että pelkkä omistaminen saisi aikaan sidosyksikkösuhteen. Näin ei kuitenkaan ole. Moni hankintayksikkö ottaa tosiasiallisesti riskin laittomasta suorahankinnasta tehdessään hankintoja ilman kilpailuttamista yritykseltä, josta omistaa vain pienen osuuden.

Vuoden 2022 alussa tiukemmat säännökset tulevat voimaan ja sovellettavaksi myös sosiaali- ja terveyspalvelujen alalla toimivien yksiköiden osalta.  

Täyttääkö omistamasi yhtiö sidosyksikön tunnusmerkit ja voiko siltä huoletta tehdä hankintoja ilman kilpailuttamista? Harkitsetko sidosyksikön osakkeiden ostamista? Oletko mahdollisesti perustamassa uutta sidosyksikköä ja tässä vaiheessa olisi hyvän perehtyä tarkemmin säännöksiin virheiden välttämiseksi?

Kaikki, mitä olet halunnut kuulla sidosyksiköistä ja niiltä tehtävistä hankinnoista käydään läpi webinaarissamme. Pääset myös esittämään kysymyksiäsi kouluttajalle webinaarin aikana.

Koulutus on suunnattu etenkin hankintayksiköille, mutta myös sidosyksiköt ja mahdollisesti niiden kanssa kilpailevat yritykset saavat koulutuksesta hyödyllistä tietoa sidosyksikköhankinnoista. 

Ohjelma klo 9:30 - 11:30

Sidosyksikkösääntelyn tausta ja tavoitteet

Mikä on sidosyksikkö ja milloin siltä voi tehdä hankintoja ilman kilpailuttamista?

Määräysvaltakriteerin täyttymisen edellytykset

  • Riittääkö osakkeiden omistus?
  • Voiko omistaminen olla välillistä? Voidaanko määräysvaltaa käyttää yhdessä?
  • Mitä ratkaisevalla päätäntävallalla ylipäätään tarkoitetaan?

Ulosmyynnin rajat

  • 5 % sääntö ja sen laskeminen ja tulkinta
  • 500 000 euron raja ja sen laskeminen
  • Mikä on sisäistä ja mikä on ulkoista myyntiä?
  • Avoimuusilmoitus ja markkinaehtoisen toiminnan selvittäminen
  • Vähäistä ulosmyyntiä koskeva poikkeus

Sidosyksikön ostot omistajilta

In-house sisters – Hankinnat sidosyksikön sisaryrityksiltä

Loppuyhteenveto

Ohjelma sisältää 10 min tauon.

Kouluttaja: PTCS:n asiantuntija Saila Eskola (OTK)

ptcs_saila-eskola_3492.jpg (286 KB)  

Tekninen toteutus: Webinaari toteutetaan Microsoft Teams etäkokouksena. Osallistujana kuulet ja näet kouluttajan sekä esitysmateriaalit. Voit osallistua keskusteluun suullisesti ja chatissa. Osallistuminen verkossa on helppoa ja vaivatonta, tarvitset vain verkkoyhteyden. Saat osallistumislinkin webinaaritilaan (Teams) pari päivää ennen kurssia. Tallenne on katsottavissa 7 vrk kurssin jälkeen. 

Valitse haluamasi kurssi

Kurssi Hinta Määrä
Sidosyksikköhankinnat -webinaari/ 1hlö, 27.1.2022 170,00 € (+ALV 24%)

Ajankohta

Alkaa:
27.1.2022 09:30
Päättyy:
27.1.2022 11:30

Lisää tapahtuma kalenteriisi

Tapahtumapaikka

Webinaari

Järjestäjä

PTCServices Oy

050 541 8615

kurssit@ptcs.fi

 

 

Tietosuojaseloste henkilötietojen käsittelystä PTCServices Oy:llä:

Rekisteriseloste