Murhamysteeri Vankilassa 28.10.2026

28.10.2026 18:00

Vankila

 

MURHAMYSTEERI VANKILASSA

Kerää oma etsivätiimisi ja tule ratkaisemaan Vankilan murhamysteeri vuodelta 1954!

”8.10.1954, Raatihuoneenkatu 13, Hämeenlinnan poliisilaitos

Poliisilaitoksen puhelin soi klo 13.20. Saatte hyvin epämääräisen soiton vankilasta. 
Vanginvartija Lars Lehtosen äänensävystä päätellen pahin on 
tapahtunut…Lehtosen mukaan yksi vangeista on löytynyt kuolleena. Hän on hyvin järkyttynyt, 
eikä pysty vastaamaan kysymyksiinne. 
Ainoa asia, mitä hän toistaa on: ”Saapukaa äkkiä! ”

Koska asia on vakava ja kyseessä on Hämeenlinnan pahamaineinen sellivankila, päätätte lähteä tarkistamaan tilanteen paikan päälle useamman jalkapartion voimin. Olettehan jo pitkään haaveilleet pääsystä piinkovaan rikosyksikköön, pois irtolaisten ja taskuvarkaiden kurittamisesta. Tässähän voisi olla teidän näytön paikkanne…”

Mitä tarkkaan ottaen on tapahtunut, kuka on syyllinen ja ennen kaikkea – ketkä partioista saavat ratkaistua mysteerin vai saavatko…!?

Murhamysteeriä ratkotaan tabletille ilmestyvien vihjeiden avulla Vankilan sisätiloissa, eri kerroksissa, selleissä ja kellaritiloissa.
Peli sisältää portaissa kulkemista.
Mysteerin ratkaisuun on aikaa max 90 minuuttia.

Pvm: 28.10.2026
Paikka: Hämeenlinnan vankilamuseo, Vankila
Lähdöt: klo 18.00 / 19.00 / 20.00
Etsivätiimin koko on 2-4 henkilöä. Kuhunkin lähtöön otetaan enintään 10 etsivätiimiä. Ennakkoilmoittautuminen vaaditaan.
Hinta 32 eur / hlö (sis. Vankilan sisäänpääsymaksun ja murhamysteerin tarvikkeineen). Liput lunastetaan Vankilan museokaupasta ennakkoilmoitusviestiä vastaan ennen murhamysteerin alkua. 
Tapahtuman ikäraja on 16 vuotta. 
Tapahtuma toteutetaan Suomen kansallismuseo/Vankilan ja Fenix Ohjelmapalvelut Oy:n yhteistyönä.

Museokortti ei käy maksuvälineenä tapahtumassa.

Tervetuloa tutustumaan Suomen suurimpaan vankilamuseo Vankilaan ja ratkaisemaan murhamysteeri omalla etsivätiimillänne!

Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen päättyy
Määrä

Murhamysteeri Vankilassa 28.10.2026 klo 18.00

Ilmoittautuminen päättyy 28.10.2026 17:30

Määrä:


Murhamysteeri Vankilassa 28.10.2026 klo 19.00

Ilmoittautuminen päättyy 28.10.2026 18:30

Määrä:


Murhamysteeri Vankilassa 28.10.2026 klo 20.00

Ilmoittautuminen päättyy 28.10.2026 19:30

Määrä:


Ajankohta

Alkaa:   28.10.2026 18:00
Päättyy:   28.10.2026 20:00

Lisää tapahtuma kalenteriisi

Tapahtumapaikka

Vankila

Kustaa III:n katu 8
13100 Hämeenlinna

Tarkempi kartta ja ajo-ohjeet