Hiilestä kiinni -aamukahvit: Teemana metsätuhojen ehkäisemiseen tähtäävät hankkeet

16.9.2021 08:45

Teams-tapahtuma

Kutsu Hiilestä kiinni -webinaariin:

Teemana metsätuhojen ehkäisemiseen tähtäävät hankkeet


Maa- ja metsätalousministeriö järjestää syksyn mittaan tiiviitä aamukahvitilaisuuksia, joissa samantapaisiin teemoihin keskittyvät Hiilestä kiinni –hankkeet saavat mahdollisuuden esittäytyä. Aamukahvisarjan tavoitteena on avata laajan Hiilestä kiinni –toimenpidekokonaisuuden sisältöä sekä muille hanketoteuttajille että laajemmallekin yleisölle.

Metsät peittävät yli 75 prosenttia Suomen maa-alasta ja ovat siksi keskeisessä roolissa ilmastonmuutoksen torjunnassa ja siihen sopeutumisessa. Metsien kasvukykyä ja terveyttä parantamalla ja turvaamalla voidaan vaikuttaa myös hiilinielujen ja -varastojen kehittymiseen.

Maa- ja metsätalousministeriö rahoittaa osana Hiilestä kiinni -kokonaisuutta lukuisia hankkeita, joilla metsien hiilinieluja pyritään säilyttämään ja kasvattamaan. Hankkeissa keskitytään muun muassa metsien kasvatus- ja käsittelytapoihin, metsätuhojen ehkäisyyn ja puun käytön edistämiseen pitkäikäisissä puutuotteissa. Metsätuhojen ehkäisemiseen liittyvät hankkeet käsittelevät aihetta monipuolisesti muun muassa myrskyjen, hirvieläinten, tuhohyönteisten ja ilmaston lämpenemisestä aiheutuvien tuhoriskien kannalta.


Webinaariohjelma:

8:45  Avauspuheenvuoro, neuvotteleva virkamies Tatu Torniainen, maa- ja metsätalousministeriö

8:55  Metsätuhojen kokonaisvaltainen arviointi (METKOKA), tutkimusprofessori Jarkko Hantula, Luonnonvarakeskus

9:00  Sorkkaeläinten vaikutus metsien terveyteen ja kasvukykyyn (SORKKA), puuntuotannon asiantuntija Arto Koistinen, Tapio Oy

9:05  Laserkeilausavusteinen lumituhojen kartoitus ja niitä seuraavien hyönteistuhojen tutkimus (LumiLaser), tutkija Tiina Ylioja, Luonnonvarakeskus

9:10  Madonluvut kuusikoille? – Varautuminen tulevaisuuden kuusituhoihin (SPRUCERISK), yliopistonlehtori Päivi Lyytikäinen-Saarenmaa, Helsingin yliopisto

9:15  Tuulituhojen ennustamiseen ja tunnistamiseen liittyvä Tuulituho-haukka -hanke (Tuulituho-haukka), palvelupäällikkö Aki Hostikka, Suomen metsäkeskus

9:20  Maastopalojen riski- ja torjuntakarttojen skaalaus (MARISKA), toimitusjohtaja Tuomo Kauranne, Arbonaut Oy

9:25  Juurikäävän aiheuttaman tyvilahon riskikartoitus Suomessa ja täsmätorjunta metsikkötasolla (TyviTuho), tutkija Mikko Peltoniemi, Luonnonvarakeskus

9:30  Tulevaisuuden monitavoitteiset metsät ja niihin kohdistuvat riskit muuttuvassa ilmastossa (FOSTER), tutkija Juha Honkaniemi, Luonnonvarakeskus

9:35  Kysymyksiä ja keskustelua

9:55  Loppusanatjohtava asiantuntija Anna Salminen, maa- ja metsätalousministeriö


Ilmoittautumiset tapahtumaan alla olevasta linkistä viimeistään tiistaina 14.9.2021. Osallistumislinkki lähetetään ilmoittautuneille keskiviikkona 15.9.

Tervetuloa mukaan!


Hiilestä kiinni -aamukahviwebinaareja jatketaan 14.10. teemalla Ilmastokestävä maatalous turvemailla. Ao. tapahtumailmoitus julkaistaan lähempänä tilaisuuden ajankohtaa.

Tapahtuma on päättynyt.

Kutsua saa mieluusti välittää eteenpäin!

Lisätietoja tilaisuudesta:

  • Joel Järvinen, erityisasiantuntija, 
    etunimi.sukunimi@mmm.fi,
    p. 0295 162 133
  • Josefiina Tiainen, asiantuntija,
    etunimi.sukunimi@mmm.fi,
    p. 0295 162 317

Ajankohta

Alkaa:  

16.9.2021 08:45

Päättyy:  

16.9.2021 10:00

Lisää tapahtuma kalenteriisi

Tapahtumapaikka

Teams-tapahtuma


Lisätiedot