Tapahtuman oletuskuva

Lumoa kiinteistönhoitoon -koulutukset kiinteistöalan toimijoille keväällä 2024

Pirkanmaa

Kiinteistönhoidon toimija, haluatko oppia lisää luonnon monimuotoisuudesta ja sen turvaamisesta työssäsi?


Tarjoamme maksutonta koulutusta kiinteistöalan työntekijöille ja esihenkilöille osana kaksivuotista Lumoa kiinteistönhoitoon -hanketta. Ensimmäinen koulutuskierros käynnistyy keväällä 2024 Pirkanmaalla.
 

Koulutus tarjoaa perustietoa luonnon monimuotoisuuteen liittyvistä käsitteistä, siihen kohdistuvista uhista sekä ratkaisuja monimuotoisuuden turvaamiseksi. Koulutuksessa käsiteltävät teemat on kohdistettu kiinteistönhoidon tehtäviin. Toteutuksiin sisältyy itsenäistä opiskelua, yhteisiä verkkotapaamisia sekä esimerkkikohteisiin tutustumista. Koulutuksen voi suorittaa pääosin omassa tahdissa. Koulutuksen kohderyhmään kuuluvat kaikki alalla työskentelevät henkilöt kausityöntekijöistä työnjohtoon.

Kurssin käyneet saavat itselleen Suomen ympäristöopisto Syklin myöntämän todistuksen ”lumo-osaamisestaan”.

Lumoa kiinteistönhoitoon hankkeen toteuttajina toimivat Ekokumppanit Oy sekä Suomen ympäristöopisto Sykli. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama. 


Kiinnostuitko? Jätä yhteystietosi ja olemme teihin yhteydessä!

Haluatko kuulla lisää koulutuksista? Ilmaise kiinnostuksesi klikkaammalla alla olevaa painiketta "ilmoittaudu" ja olemme teihin yhteydessä. Ilmoittautuminen ei ole sitova.

Tapahtumapaikka

Pirkanmaa


Lisätiedot

Arttu Hallberg

0444916748

arttu.hallberg@sykli.fi