Rohkeus-korutyöpaja

10.5.2025 12:00

Merikeskus Vellamo

Meri ja rannat olivat  Tove Janssonille tärkeitä ja näkyvät myös hänen muumitarinoissaan. Muumien hahmot ovat kovia seikkailemaan ja etsimään aarteita. Seikkailut voivat olla jännittäviä, ja niissä tarvitaan rohkeutta.

Seikkailuissa auttaa suojaava koru, johon voi keskittää ajatuksensa tiukan paikan tullen. Silloin muistaa taas olevansa rohkea! Tule tekemään oma rohkeuskorusi työpajaan, jonka pitää graafinen suunnittelija-korumuotoilija Lahja Kallinen. Aallot ja aarteet ovat hänenkin töissään tärkeitä teemoja.

Suomen merimuseon Rohkeus, rakkaus, vapaus! Muumiseikkailu -näyttelyyn liittyvässä työpajassa tehdään ohjaajan avustuksella rannekoru. Materiaalina käytetään koruhelmiä ja Itämeren rannalta löydettyä hioutunutta lasia sekä korulankaa. Työpaja on tarkoitettu yli 8-vuotiaille, myös aikuiset yksinään ovat lämpimästi tervetulleita.

Korupaja on maksullinen ja edellyttää ennakkoilmoittautumista. Osallistumismaksu on 15 €/henkilö tai tehty koru. Tarvittaessa voit ilmoittaa esim. 8-vuotiaan seuraksi yhden aikuisen kanssa tekemään yhtä yhteistä korua yhdellä osallistumismaksulla. Koru vaatii jonkun verran sorminäppäryyttä ja kärsivällisyyttä. 

Huom. valitse vain haluamasi kurssiaika (klo 12-13, 13-14 tai 15-15). Ilmoittautuminen on sitova, emme palauta käyttämättä jääneitä osallistumismaksuja kurssin toteutuessa.

Varaa paikkasi ostamalla lippu. Ilmoittautuminen alkaa 17.3.2025 klo 10. Ilmoittautuminen päättyy tämän järjestelmän kautta 9.5.2025 klo 14. Mahdolliset loput paikat myydään tapahtumapäivänä Merikeskus Vellamon kassalta.

Työpajapäivänä museossa on muutakin ohjelmaa elokuvista näyttelyn johdantoluentoon ja brunssiin. 

Lisätiedot: merimuseo@kansallismuseo.fi, puh. 0295 33 6486.

Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen päättyy
Hinta
Määrä

Pääsylippu korukurssille la 10.5.2025 klo 12-13

Ilmoittautuminen päättyy 9.5.2025 14:00
15,00 € (sis. ALV 25.5%)

Määrä:


Pääsylippu korukurssille la 10.5.2025 klo 13-14

Ilmoittautuminen päättyy 9.5.2025 14:00
15,00 € (sis. ALV 25.5%)

Määrä:


Pääsylippu korukurssille la 10.5.2025 klo 14-15

Ilmoittautuminen päättyy 9.5.2025 14:00
15,00 € (sis. ALV 25.5%)

Määrä:


Ajankohta

Alkaa:   10.5.2025 12:00
Päättyy:   10.5.2025 15:00

Lisää tapahtuma kalenteriisi

Tapahtumapaikka

Merikeskus Vellamo

Tornatorintie 99
48100 Kotka

Tarkempi kartta ja ajo-ohjeet

Lisätiedot

Suomen merimuseo

Tornatorintie 99, Kotka