Talviretki Meikon Dorgarnin ylängöllä

6.3.2021 10:00

Meikon ulkoilualue parkkipaikka

Talviretki Meikon Dorgarnin ylängöllä la 6.3.

Tämä päiväretki suuntautuu Kirkkonummen Meikon ulkoilualueella sijaitsevalle ikiaikaiselle Dorgarnin ylänköalueelle.

Retki tehdään niissä talviolosuhteissa, jotka meillä täällä Suomen etelärannikolla tulevan vuoden maaliskuun alussa vallitsevat. Jos maassa on kohtalaisesti lunta, silloin retkeilemme lumikengillä, jos sitä on niukasti tai ei ollenkaan, sitten kulkuneuvoina ovat hyvät saappaat. Retken oppaana toimii Kirkkonummen ja lähikuntien kunnaat perinjuurin tunteva Kari Rantanen, joka toimittaa ilmoittautuneille enemmin tietoa sopivista varusteista, kokoontumispaikasta ynnä muista lähempänä retken ajankohtaa.

Taitettava taival on välillä 6 – 10 kilometriä, riippuen maaston olosuhteista ja kulkemisen raskaudesta. Reitti kulkee joka tapauksessa paljon myös aivan villissä maastossa, polkujen ulkopuolella, joten se edellyttää kohtuullista kuntoa, sekä pärjäämistä monenlaisissa paikoissa.

Retken aikataulu on sellainen, että Meikon parkkipaikalla kokoonnutaan kello 10 ja takaisin siellä ollaan noin 15.30.

Aivan keliolosuhteista riippumatta retki tarjoaa niin erämaista eteläsuomalaista luontoa, kuin sitä missään enää olemassa on! Kallioita, notkelmia, metsiköitä, puroja, sekä sellaisen hienojen soiden muodostaman verkoston, jonka sekaan helposti eksyäkin voisi. Lukuisten lyhyiden pysähdysten lisäksi retkellä vietetään kaksi pidempää evästaukoa, joista jälkimmäinen Korsolammen tulipaikalla, missä voi makkaroitakin paistella.

Lisätiedot opas Kari Rantanen, kari@lähierä.fi tai p.0400-299399



Valitse haluamasi lippu
Lippu
Määrä

Määrä:


Paikkoja jäljellä

Talviretki Meiko: 22 kpl jäljellä (/40)

Tapahtumaan on jäljellä 22 paikkaa.

Ajankohta

Alkaa:  

6.3.2021 10:00

Päättyy:  

6.3.2021 15:30

Lisää tapahtuma kalenteriisi

Tapahtumapaikka

Meikon ulkoilualue parkkipaikka

Korsolammentie 44
02400 Kirkkonummi

Tarkempi kartta ja ajo-ohjeet

Järjestäjä

Helsingin Latu ry

0400926964

toimisto@helsinginlatu.fi