Tapahtuman oletuskuva

Vahvuus edellä puuhun! Metsään meni! - luontotoiminta osaksi pedagogiikkaa, 1.9.2022,Tampere

1.9.2022 09:00

Scandic Hämeenpuiston lähiympäristö

Koulutuksen teemana ovat positiivinen kasvatus ja osallisuus, joihin jokaisella lapsella on oikeus kaikissa oppimisympäristöissä. Koulutus tukee pedagogisen dokumentoinnin ja suunnitelmien laatimista huomioiden lasten tarpeet, mielipiteet ja vahvuudet. Koulutuksessa syvennytään myös siihen miten laulaminen ja musiikki tuodaan osaksi monipuolisia ja elämyksellisiä oppimisympäristöjä. Sekä siihen, miten kielen oppiminen ja tasavertaisuus voivat toteutua luontotoiminnassa laulamisen ja musiikin avulla.

Jokainen koulutuksen suorittanut saa Ilo kasvaa ulkona – luontotoiminnan käsikirjan.

Kouluttajana SYKLI ja positiivisen kasvatuksen asiantuntija Tiia Trogen, sekä sisällön tuottajana Kielinuppu.

Koulutuksen sisältö:

Osallistujien pedagoginen osaaminen ja reflektointitaidot kehittyvät. Opit viemään teoriaa entistä paremmin käytäntöön, sekä soveltamaan oppimaasi omassa työssäsi ja työyhteisössäsi.

Koulutusosio sisältää ennakkotehtävän (aiheeseen virittävän artikkelin lukeminen), lähipäivän (sisältää toiminnallisia ja osallistavia harjoituksia) ja kehittämistehtävän työpaikalla toteutettavaksi. Koulutuksesta saa todistuksen, kun nämä osa-alueet on suoritettu.

Katso kaikki koulutukset »

Koulutuksen kohderyhmä:

Koulutus sopii kaikille työssäkäyville varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen parissa työskenteleville.

Kouluttajat:

Riina Fågel on hankkeen projektipäällikkö ja ympäristökasvattaja, SYKLI.
Tiia Trogen, Positive Psychology Practitioner
Sarah Goncalves, Kielinuppu-menetelmän kehittäjä
Katri Kunnas, Kielinuppu-menetelmän kehittäjä

Lisätietoa koulutuksesta:

Riina Fågel
riina.fagel@sykli.fi
050 517 8958

metsaan-meni-logot_1.jpg (16 KB)

Paikkoja ei enää tarjolla.

Ajankohta

Alkaa:  

1.9.2022 09:00

Päättyy:  

1.9.2022 15:00

Lisää tapahtuma kalenteriisi

Tapahtumapaikka

Scandic Hämeenpuiston lähiympäristö

Hämeenpuisto 47
33200 Tampere

Tarkempi kartta ja ajo-ohjeet

Lisätiedot

Riina Fågel

050 517 8958

riina.fagel@sykli.fi