Vapaaehtoistyössä opittu näkyväksi, Helsinki

21.4.2018 - 21.4.2018
Vision koulutustila (Huom! Koulutustila on muuttunut alunperin ilmoitetusta.)

Kuvaus

Vapaaehtoistyössä syntyy paljon sellaista osaamista, josta hyötyy niin vapaaehtoinen itse kuin yhdistys ja koko yhteiskuntakin. Vapaaehtoistyössä oppiminen sijoittuu informaalin oppimisen piiriin ja sen vahvuus muihin oppimisympäristöihin nähden on se, että siinä pääsee tekemään itse ja kokeilemaan käytännössä asioita, joista on aidosti kiinnostunut. Vapaaehtoistyöhön kuuluu sisäsyntyisesti ajatus siitä, että se on tekijälleen mielekästä ja että se mahdollistaa myös tehtävässä kehittymisen. Tästä syystä on vapaaehtoistoimintaa organisoivilla tahoilla suorastaan velvollisuus tarjota vapaaehtoisilleen mahdollisuus kehittyä tehtävässään ja hyödyntää kykyjään mahdollisimman laajasti. Osaamisen kehittäminen tukee kuitenkin vapaaehtoisen lisäksi myös yhdistystä: se auttaa mm. rekrytoinnissa ja vapaaehtoisten sitouttamisessa, ja luonnollisesti lisää toiminnan laatua.

Vapaaehtoistyössä opittu näkyväksi on työpajatyyppinen koulutus, joka antaa vapaaehtoistoimintaa organisoiville yhdistyksille ja vapaaehtoisjohtajille selkeän kuvan osaamisperusteisuuden kehittämisen hyödyistä sekä työkaluja vapaaehtoistensa osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen. Koulutuksen myötä osallistujat pystyvät ottamaan konkreettiset ensiaskeleensa kohti osaamisperusteisempaa vapaaehtoistoimintaa.

Kohderyhmä

Koulutus on suunnattu yhdistyksille ja muille vapaaehtoistoimintaa organisoiville tahoille, jotka haluavat kehittää osaamisperusteisuuttaan. Koulutus soveltuu hyvin esimerkiksi toiminnanjohtajille, vapaaehtoistoiminnan koordinaattoreille ja muille yhdistyksen vapaaehtoistoimintaa johtaville ja organisoiville henkilöille.

Sisältö

Johdanto

  • Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen merkitys 2018 Suomessa 
  • Käsitteet haltuun: Mitä tarkoitetaan tunnistamisella ja tunnustamisella? Miten eroavat toisistaan osaaminen ja taidot?
  • Kenen tehtävä on tukea vapaaehtoisten osaamista?

Kohti osaamisperusteisempaa vapaaehtoistoimintaa

  • Osaamisen kehittyminen vapaaehtoistoiminnassa
  • Osaamisen eri muotoja ja miten niitä voidaan tukea?
  • Työkaluja osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen. Työstetään yhdessä työkaluja vapaaehtoisten osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen.

Kurssin ohjelma saattaa vielä muokkautua osallistujien lähettämien ennakkotietojen pohjalta, joita kysytään ilmoittautumislomakkeen yhteydessä.

Kouluttaja

Koulutuksen vetää osaamisen asiantuntija Maya Hänninen. Mayalla on monen vuoden kokemus osaamisen kanssa työskentelystä Suomen Partiolaisista, jossa hän on paitsi kouluttanut aiheesta myös laatinut laajasti käytössä olevan työkalun, jonka avulla vapaaehtoisjohtaja voi tukea vapaaehtoisensa osaamisen kehittymistä vapaaehtoistehtävän aikana.

Aika

Lauantaina 21.4.2018 klo 10–17

Paikka

Vision koulutustila, Fredrikinkatu 33 A, 2. krs, 00120 Helsinki. Huom! Koulutustila muuttunut alunperin ilmoitetusta!

Osallistumismaksu

70€ / osallistuja. Kahvitukset kuuluvat hintaan, lounas on omakustanteinen.

Ilmoittautuminen

Ilmoittautumiset Visioon oheisella verkkolomakkeella. Ilmoittautumisaikaa jatkettu perjantaihin 13.4.2018 asti. Mikäli myöhästyit, voit kysellä vapaita paikkoja Visiosta osoitteesta visio@visili.fi, 044-727 3243.

 

Lippuja ei enää tarjolla.

Ajankohta

Alkaa:
21.4.2018 10:00
Päättyy:
21.4.2018 17:00

Lisää tapahtuma kalenteriisi

Tapahtumapaikka

Vision koulutustila (Huom! Koulutustila on muuttunut alunperin ilmoitetusta.)
Fredrikinkatu 33 A, 2. krs.
00120 Helsinki

Järjestäjä