Tapahtuman oletuskuva

Talousjohdon kesäpäivät

1.6.2023 09:00

Sokos Hotel Ilves

Puhujat

emilia_kullas.jpg

Emilia Kullas
johtaja
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA

Emilia Kullas toimii Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtajana keväästä 2019 alkaen. Hän on toiminut Talouselämän päätoimittajana vuosina 2016–2019. Kullas on toiminut Talouselämän toimituspäällikkönä ja Sijoituselämä-osiosta vastaavana uutispäällikkönä. Kullas on kirjoittanut kolme kirjaa sijoittamisesta.

lempinen-petri.jpg

Petri Lempinen
ylijohtaja
opetus- ja kulttuuriministeriö

Petri Lempinen on toiminut pitkään koulutuksen kehittämistehtävissä Suomessa ja ulkomailla. Hän siirtyi nykyiseen tehtävään Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n toiminnanjohtajan paikalta. Sitä ennen hän toiminut AMKEn toimitusjohtajana, STTK:n koulutuspoliittisena asiantuntijana sekä European Training Foundationin palveluksessa. 

regina-saari-2.jpg

Regina Saari
työllisyysjohtaja
Tampereen kaupunki

Reginalla on monipuolinen, reilun 20 vuoden kokemus erilaisista työllisyydenhoidon johtamis-, esimies- ja asiantuntijatehtävistä. Hän on työskennellyt Pirkanmaan työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisen kokeilun ohjelmajohtajana ja aiemmin muun muassa Pirkanmaan TE-toimiston ja Sastamalan TE- toimiston johtajana.

pirjo-oksanen.jpg

Pirjo Oksanen
työllisyyspalvelujohtaja
Kuopion kaupunki

Pirjo on Kuopion kaupungin työllisyyspalvelujohtaja ja Kuopion seudun työllisyyden edistämisen kuntakokeilun hallinnollinen johtaja. Valtaosa työajasta menee kuitenkin TE-palvelut 2024 uudistuksen valmisteluun. Hän vetää Kuopion työllisyysalueen valmistelua, jossa on mukana 14 kuntaa. Pirjo on myös mukana valtakunnallisessa Palvelut ja digitalisaatio -työryhmässä.

maarit-kallio-savela.jpg

Maarit Kallio-Savela
kehittämispäällikkö
Kuntaliitto

Maarit toimii Kuntaliitossa Hyvinvointi ja sivistysyksikössä kehittämispäällikkönä. Hän kuuluu koulutuspoliittiseen tiimiin ja hänen vastuualueitaan ovat ammatillinen koulutus sekä jatkuva oppiminen.

markus-pauni.jpg

Markus Pauni
strategia- ja kehitysjohtaja
Suomen Kuntaliitto

Markus Pauni (VTM) luotsaa Kuntaliiton strategiayksikköä, jonka tehtäviin kuuluu mm. toimintaympäristöanalyysit, ennakointi ja strategiatyö, kuntapolitiikka ja -johtaminen sekä kuntien digitalisaatioasiat. Hänellä on noin 18 vuoden kokemus kuntasektorin ja muun julkisen hallinnon kehittämis-, konsultointi- ja johtamistehtävistä.

henri-tuomilehto.jpg

Henri Tuomilehto
unilääkäri, tutkija, kirjailija

Henri Tuomilehto on harvoja työkseen unihäiriöpotilaita hoitavia lääkäreitä maailmassa. Jo 20 vuoden ajan hän on tutkinut unta, unen vaikutuksia terveyteen ja ennen kaikkea sitä, kuinka ihminen itse voi parantaa nukkumistaan ja jopa olemassa olevia unihäiriöitä.
Huippu-urheilussa hän on työskennellyt muun muassa NHL-joukkue Columbus Blue Jacketsissa. Hänelle on myönnetty unilääketieteen erityispätevyys. Henri valittiin sadan terveysalan vaikuttajan joukkoon Suomessa 2018. Häneltä on ilmestynyt kirja ”Nukkumalla Menestykseen”. Kirja valittiin FitAwardsin vuoden 2020 Hyvinvointikirjaksi. Henri on LepoSleepGuide valmennusmetodin perustaja.

Paikkoja ei enää tarjolla.

Tapahtumaan osallistujat (51)

Merja Laituri-Korhonen
Arja Ylitalo
Sari Salopelto
Pasi Mäkelä
Terhi Lohtander
Jukka Sulku
Tanja Paassilta
Taina Juuti
Laura Karhu
Merja Lyyra
Asta Sinisalo
Tuula Nordqvist
Päivi Harjula
Johanna Nirkkonen
Johanna Martikainen
Kirsi-Elina Kettunen
Kaija Ruotsalainen
Anna Henriksson
Juha Kallo
Raija Mäkelä
Teija Leskinen
Sami Pekonen
Taina Ketola
Jarkko Raatikainen
Leila Muukkonen
Kirsi Alenius
Saila Puhjo
Reijo Lehtonen
Katariina Laaksosaari
Kari Saarelma
Heidi Wihlman-Niinikoski
Paula Paananen
Sanna Kari
Janika Löfbacka
Maigi Kuutsa
Kaarle Vienola
Kari Mäntyharju
Riitta Ekuri
Eeva Teppo
Merja Helminen
Mathias Kass
Anja Kakkuri
Kimmo Orava

8 osallistujaa ei ole sallinut nimensä näyttämistä listalla.

Ajankohta

Alkaa:  

1.6.2023 09:00

Päättyy:  

2.6.2023 14:00

Lisää tapahtuma kalenteriisi

Tapahtumapaikka

Sokos Hotel Ilves

Hatanpään valtatie 1
33100 Tampere

Tarkempi kartta ja ajo-ohjeet

Lisätiedot

Pirve Harakka, tapahtumapäällikkö

pirve.harakka@amke.fi

044 9747547