28.5.2025 17:30

Kaivopuisto

VITAMIN WELL

Moderni, terveellisempi ja maukas vaihtoehto virvoitusjuomille ja sokeripitoisille mehuille. Sitä Vitamin Wellin perustajat kaipasivat Ruotsin juomamarkkinoilta vuonna 2008. Koska vaihtoehtoja oli vaikeata löytää, syntyi juoma, joka on maukas, vitamiinirikas ja vain hedelmäsokeria sisältävä.

Juomat nousivat nopeasti suosioon ja vain vuotta myöhemmin, vuonna 2009, juomat tuotiin Suomen markkinoille. Tänä päivänä Vitamin Well -juomat löytyvät ympäri maailman ja Suomessa monipuolisesti ruokakaupoista, erilaisista liikuntapaikoista, kioskeista ja kahviloista.

Suosittujen Vitamin Well -makujen rinnalle tulee jaatkuvasti uutuuksia ja tänä keväänä lanseerasimme myös erittäin herkullisen ja täysin sokerittoman Vitamin Well Zero -tuoteperheen. Vitamin Wellin hiilihapottomat juomat antavat hyvän lisän vitamiineja ja mineraaleja, samalla kun ne sammuttavat janon tehokkaasti niin juoksulenkin, kuin saunan jälkeen.

Tapahtumat & yhteistyöt

Vitamin Well on jo pitkään ollut mukana tukemassa urheilua eri tavoin ja terveelliseen elämäntapaan kannustaminen on aina ollut meille tärkeää. Olemme Suomessa vuosittain mukana erilaisissa urheilutapahtumissa ja järjestämme myös omia tapahtumia, joissa liikutammen ihmisiä. Uskomme vahvasti liikunnan tuomaan hyvinvointiin ja toivomme, että voimme erilaisten tapahtumien kuten MIELIJUOKSUN avulla luoda kohtaamispaikan erilaisille ihmisille sekä kannustaa liikkumiseen ilon kautta. Lisätietoja: info@vitaminwell.fi

 

vw_logo_1rad_cmyk_svart.png

Paikkoja ei enää tarjolla.

Ajankohta

Alkaa:   28.5.2025 17:30
Päättyy:   28.5.2025 20:00

Lisää tapahtuma kalenteriisi

Tapahtumapaikka

Kaivopuisto

Iso Puistotie 1
00140 Helsinki

Tarkempi kartta ja ajo-ohjeet

Lisätiedot

Vitamin Well sivuliike Suomessa

0408320831

info@vitaminwell.fi

all-logos-pysty.png