MIELINAUHA
Vitamin Well -Mielijuoksu on tämän kevään suurin Mielinauha-kampanjaan liittyvä tapahtuma.
Mielinauha on MIELI ry:n kampanja, jolla kerätään 1.4.–30.6.2025 varoja mielenterveyden edistämiseen ja kriisityöhön Suomessa. MIELI ry tarjoaa matalan kynnyksen tukea ja apua vaikeissa elämäntilanteissa puhelimessa, kasvokkain ja verkossa. MIELI Kriisipuhelin päivystää suomeksi 24 tuntia vuoden jokaisena päivänä. MIELI ry tekee myös edistävää mielenterveystyötä, jotta yhä useampi osaisi vahvistaa omaa ja läheistensä mielenterveyttä. Vahva mielenterveys suojaa vaikeassa elämäntilanteessa ja helpottaa kriisistä selviytymistä.
Jokakeväisellä Mielinauha-kampanjalla halutaan lisätä myönteistä puhetta mielenterveydestä ja kerätään varoja mielenterveystyölle ja kriisiauttamiselle Suomessa. Maailman kriisien ja taloudellisen tilanteen myötä erityisesti kriisityön ja nuorten mielenterveystyön tarve on kasvanut.
Jokaisella meistä tulee vastaan vaikeita elämäntilanteita, sairautta, ihmissuhdeongelmia tai läheisten ihmisten menetyksiä. Mielenterveyttä on lisäksi viime vuosina koetellut epävakaa maailmantilanne, ympäristökriisi ja taloudellinen epävarmuus. Elämän kriiseissä tarvitaan joku, joka sytyttää elämän liekin. Tämän vuoden Liekki-aiheisen Mielinauhan on suunnitellut vuoden nuori suunnittelija Arttu Åfeldt.
Mielenterveyttä on tutkitusti mahdollista vahvistaa, sekä mielenterveyden ongelmia ehkäistä ja hoitaa. Osallistumalla Vitamin Well -Mielijuoksuun tuet MIELI ry:n suomalaista mielenterveystyötä ja kriisiauttamista.
Voit myös osallistua mielinauha -kampanjaan ja tehdä kertalahjoituksen osoitteessa: www.mielinauha.fi
MIELI ry
MIELI Suomen Mielenterveys ry:n perustehtävä on mielenterveyden edistäminen ja ongelmien ehkäisy. MIELI ry:n tekemä työ ulottuu aina pienten koululaisten mielenterveyden tukemisesta vaikeissa elämäntilanteissa olevien kriisiauttamiseen. Vahvistamme työssämme mielenterveyttä erilaisissa arjen ympäristöissä: työelämässä, päiväkodeissa, kouluissa ja nuorisotyössä. MIELI ry tekee myös vaikuttamistyötä ja haluaa vahvistaa myönteistä puhetta mielenterveydestä. Järjestö toimii valtakunnallisesti ja toiminnassa on mukana 55 paikallisesti toimivaa jäsenyhdistystä ja kaksikymmentäkaksi kriisikeskusta.
MIELENTERVEYS SUOMESSA
Suomalaisten työikäisten mielenterveys ei ole kohentunut koronaa edeltävälle tasolle. Merkittävää psyykkistä kuormittuneisuutta on viidesosalla työikäisistä. Joka kymmenes on todennäköisesti työuupunut ja kohonnut riski työuupumukseen koskee joka neljättä.
Vaikka uusimmissa selvityksissä mielenterveyssyistä johtuvien sairauspoissaolojen määrän pitkäaikainen kasvu onkin tyrehtynyt, ahdistuneisuus on yleistynyt ja stressitasot nousseet kaikissa ikäryhmissä.
Tarve mielenterveyden tukemiselle on valtava.
”MIELI ry:n tavoite on, että mielenterveyden suunta saadaan käännettyä, ja että yhä useampi saa tukea oman ja läheistensä mielenterveyden vahvistamiseen sekä apua ongelmiin ajoissa ja ilman kynnystä. Ehkäisevä työ on tehokkainta, sillä se vähentää merkittävästi yhteiskunnan mielenterveyskustannuksia”, toteaa MIELI ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi.
Mielenterveyden häiriöt vaikuttavat sekä kansalaisten hyvinvointiin ja toiminta- ja työkykyyn että kansantalouteen. OECD arvioi jo vuonna 2018 eli ennen koronapandemiaa mielenterveyden häiriöiden maksavan Suomelle vuosittain noin yksitoista miljardia euroa. Summa koostuu työmarkkinoiden ja terveyspalveluiden kustannuksista sekä sosiaaliturvasta.
Mitä MIELI ry tekee työikäisten mielenterveyden tukemiseksi?
MIELI ry tukee kaikkia suomalaisia kriiseissä ja vaikeissa elämäntilanteissa. Valtakunnallinen MIELI Kriisipuhelin päivystää suomeksi numerossa 09 2525 0111 vuoden jokaisena päivänä 24/7. Puhelin vastaa myös ruotsiksi ja englanniksi. Keskustelutukea on saatavilla myös MIELI Kriisichatissa, verkossa sekä kasvokkain kriisivastaanotoilla lähes 30:lla paikkakunnalla ympäri Suomea:www.mieli.fi/apuajatukea.
MIELI ry tarjoaa laajasti myös mielenterveystietoa ja koulutusta työyhteisöille, eri alojen ammattilaisille ja kenelle tahansa mielenterveydestä kiinnostuneelle. Esimerkiksi mielenterveystaitojen peruskoulutuksiin ja työyhteisöille suunnattuihin koulutuksiin osallistuu vuosittain tuhansia suomalaisia.

